Liedon Vasemmistoliitto > Kunnallisjärjestön kannanotot ja esitykset

Kunnallisjärjestön kannanotot ja esitykset


KUNNALLISJÄRJESTÖN AVOIN KOKOUS 29.8.2010 LIEDON KUNNANTALOLLA

- kokouksen loppuvaiheen aikana sihteerinä toimi Milla Ristolainen

- saapuneita kirjeitä mm. Liedon Lujalta ja kunnallisjärjestön sihteeriltä Matti Föhriltä Jugoslaviasta

- valtuuston listalla keskustelua herättänee Palvelukeskus- asia sekä aloite liittyen Nuolemon/ Valtatie 10:n risteyksen liikenneturvallisuuteen

- kunnanhallituksessa keskustelua on herättänyt sisäisiin vuokriin liittyvä hinnoitteluperuste

- Perusturvalautakunnassa taksikilpailutusasia valmistellaan uudelleen

- Koulutussektorilla noin 200 000 euron määrärahaylitykset kyyteihin liittyen

- Nuoriso- ja vapaa-aikalautakunnalla niin ikään määrärahaylityksiä

- Mikkelin markkinoihin päätettiin osallistua ehdollisesti


KUNNALLISJÄRJESTÖN AVOIN KOKOUS 20.6.2010 LIEDON KUNNANTALOLLA

- valittiin kokouksen sihteeriksi Milla Ristolainen

- saapuneita kirjeitä Liedon lukiosta sekä Liedon Keskuskoululta joissa kiitettiin stipendeistä

- valtuuston (21.6.2010) listassa ei huomautettavaa

- kunnanhallituksen esityslistalla ollut mm. vesiosakeyhtiön perustaminen

- perusturvalautakunnan asioita muun muassa vanhainkodin vesivahinko, Toimintakeskuksen tulipalo sekä sosiaalitoimen taksikyytien kilpailutukset

- koulutuslautakunnan asioita muun muassa erityiskoulun tilahankkeet sekä kuljetusyhtiöiden valinta

- puoluekokouksesta tullaan keskustelemaan tarkemmin seuraavassa kokouksessa

- stipendit yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta jaettiin Ilmaristen koulussa Pauliina Aaltoselle, Jesse Junnilalle Liedon Keskuskoulussa, Juho Mecklinille Liedon lukiossa ja Helmi Rautiaiselle Loimaan ammatti- ja aikuisopistossa

- seuraava kunnallisjärjestön kokous pidetään sunnuntaina 29.8.2010

KUNNALLISJÄRJESTÖN AVOIN KOKOUS 23.5.2010 LIEDON KUNNANTALOLLA

- valiittiin kokouksen sihteeriksi Heli Arosuo

- hyväksyttiin huhtikuun kokouksen pöytäkirja

- saapuneita kirjeitä: Liedon luja 60- vuotta, Lieto- viikko, Raision pioneerit, Vasemmistoliiton puolueohjelmaluonnos. Päätettiin osallistua Liedon lujan nuorisotoiminnan tukemiseen ja osallistua juhlaan. Osallistumista Lieto- viikkoon mietitään myöhemmin.

- valtuuston kokousta ei maanantaina 24.5.2010 ole, mutta tilalla valtuustoseminaari

- kunnanhallituksessa ovat olleet esityslistalla muun muassa virkanimityset sekä paloasema- asia

- perusturvan käsittelyssä on ollut terveydenhuollon määrärahaylitys joka aiheutuu sairaalabakteerista

- koulutuslautakunnan asialistalla ovat olleet muun muassa erityisopetukseen sekä kansalaisopiston musiikin yksilöopetukseen liittyvät asiat

- Liedon Asunnot Oy:n puitteissa on tehty asukasvalintoja ja pidetty asukastilaisuus

- käytiin piirikokouksen tiimoilta palautepuheenvuorokeskustelu

- päätettiin että vapun vietto kaipaa uusia muotoja

- Kansan uutisten Viikkolehti tulee nyt myös Härkätien terveyskeskuksen hammashoitolan odotustiloihin kunnallisjärjestön kustannuksella

- aineistoa voi toimittaanettilehti: www.varvas.fi

- seuraava kunnallisjärjestön kokous pidetään su 20.6.2010



KUNNALLISJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS 11.4.2010 LIEDON KUNNANTALOLLA

- kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Heikkilä, sihteeriksi Matti Föhr ja pöytäkirjan tarkastajiksi Ulla Kurka sekä Heli Arosuo

- hyväksyttiin vuoden 2009 toimintakertomus

- todettiin vuoden 2009 tilinpäätös ja hyväksyttiin

- kuultiin tilintarkastajien lausunto ja päätettiin tilivelvollisten vastuuvapaudesta

- vuoden 2010 puheenjohtajaksi valittiin Juha Heikkilä

- varapuheenjohtajaksi valittiin Heli Arosuo

- sihteeriksi valittiin Matti Föhr

- taloudenhoitajaksi valittiin Lasse Levanen

- johtokuntaan valittiin Reijo Korhonen, Tuomo Myllärinen, Timo Katajainen, Pekka Ortane, Ulla Kurka, Milla Ristolainen, Arja Saari sekä Olli- Matti Ahokas

- tilintarkastajiksi valittiin Eeva- Liisa Nordman sekä Teuvo Vuorinen

- päätettiin jakaa stipendejä Liedon Keskuskoulun, Ilmaristen koulun, Loimaan ammatti- ja aikuisopiston sekä Liedon lukion yhteiskunnallisesti aktiivisille oppilaille



KUNNALLISJÄRJESTÖN AVOIN KOKOUS 11.4.2010 LIEDON KUNNANTALOLLA

- hyväksyttiin edellisen kokouksen(28.2.2010) pöytäkirja

- kunnanvaltuuston (12.4.2010) esityslistalla ei asioita joista tehtäisiin poikkeava esitys

- kunnanhallitusta, koulutuslautakuntaa sekä perusturvalautakuntaa on puhututtanut erityiskouluhanke, perusturvalautakuntaa lisäksi vuoropäivähoidon tilakysymys

- nuoriso- vapaa-aikalautakuntaa ovat puhututtaneet liikuntapaikkamaksut

- rakennus- ja ympäristölautakunnassa ollaan pohdittu haja- asutusalueiden jätevesiasioita

- kevätpiirikokous pidetään Liedossa 24.4.2010

- vappua juhlitaan yhdessä sosialidemokraattien kanssa

- seuraava kokous pidetään 23.5.2010

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 28.2.2010 LIEDON KUNNANTALOLLA

- edellisen kokouksen päätöksestä poiketen kokous pidettiin 28.2.2010

- hyväksyttiin tammikuun kokouksen pöytäkirja

- valtuuston listalla mm. erityiskoulu- asia sekä aloitteita

- kunnanhallituksessa keskeisellä sijalla SOTE- yhteistyö

- perusturvassa päätettävänä mm. leikkitoimintamaksu

- nuoriso- ja vapaa- aikalautakunta on järjestänyt mm. kulttuurin ja urheilun saralla kunnostautuneiden palkitsemistilaisuuden

- todettiin että 1.2.2010 ja 15.2.2010 pidettyjen seminaarien anti hedelmällinen

- päätettiin esittää Timo Katajaista puoluekokousedustajaksi kunnallisjärjestöstä

- piirikokous pidetään Liedossa 24.4.2010 kunnallisjärjestön toimiessa isäntänä

- päätettiin että seuraava kokous(vuosikokous) pidetään 11.4.2010


KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 24.1.2010 LIEDON KUNNANTALOLLA

- valittiin sihteeriksi Milla Ristolainen

- hyväksyttiin joulukuun kokouksen pöytäkirja

- vahvistettiin Heli Arosuon varajäsenyys Varsinais- Suomen liiton maankäyttötoimikunnassa

- valtuuston(25.1.2010) esityslistalla ei mitään kiistanalaista

- kunnanhallituksessa on keskusteltu valtuustosopimuksesta

- koulutuslautakunnan keskeisiä asioita erityiskouluratkaisu

- todettiin että Loukinaisissa saatu nuorisotilaratkaisu aikaan

- päätettiin että tulevan kevään aikana järjestetään seminaari liittyen Liedon vasemmistoliiton toiminnan suuntaviivoihin

- keskusteltiin puoluekokous- sekä eduskuntavaaliasiasta

- valittiin Timo Katajainen valtuustoryhmän puheenjohtajaksi

- päätettiin että seuraava kunnallisjärjestön kokous pidetään 14.2.2010

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 13.12.2009 LIEDON KUNNANTALOLLA

-puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Heli Arosuo

- kunnanvaltuuston lista käytiin läpi pääkohdin. Ainoastaan hallintosäännön kohdalla todettiin muutokset, esim. koulutuslautakunnan virkahaastattelut uuden hallintosäännön mukaan: paikalla sivistystoimenjohtaja, rehtori, lautakunnan puheenjohtaja ja yksi jäsen (kiertävä) lautakunnasta; Päätöksen valinnasta tekee Päivi. Meidän porukka aikoo käyttää puheenvuoron kunnanvaltuuston kokouksen kohdasta 147, Yritysvaikutusten arviointi Liedon kunnan päätöksenteossa, jossa otettava huomioon myös tasa-arvonäkökulma. Asemakaava-asiat eivät nostattaneet keskustelua.

- lautakunnista ei mitään uutta, kokoukset tulossa tällä viikolla. Koultuslautakunnan listalla tosin erityiskouluasia, josta keskusteltiin. Osa väestä suhtautuu hiukan epäillen säästöpankin talon kuntoon esim. homevurioiden takia. Käytetään lautakunnassa puheenvuoro kunnollisesta kuntokartoituksesta ja mahdollisista korjauksista aiheutuvista kustannuksista. Rakennuksen kunto on selvitettävä perinpohjin, ennen kuin päätöksiä tehdään.

- Timon mukaan SOTE:sta ei uutta tällä hetkellä; Asia otetaan käsittelyyn ensi kokouksessa. Suuntaviivat ja linjaukset ensi vuoden toimintaan käsitellään myös tarkemmin seuraavassa kokouksessa. Lehtikirjoittelun posiitiviset vaikutukset todettiin ja koetaan tärkeiksi. Ulla aikoo kirjoittaa Tienooseen jotain eläkeläisasiaa.


KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS(SYYSKOKOUS) 15.11.2009 LIEDON KUNNANTALOLLA

- hyväksyttiin lokakuun kokouksen pöytäkirja

- valtuuston listalla päällimmäiset asiat vuoden 2010 veroprosentit sekä vuoden 2010 talousarvio sekä vuosien 2010-2012 taloussuunnitelma

- puolue aikoo esittää puolen prosentin korotusta kunnallisveroprosenttiin

- talousarviossa puolue esittää lukuisia rakenteellisia muutoksia

- kansainvälisten asiain toimikunta on kokoontunut valtuustokaudella ensimmäistä kertaa YK:n päivän puitteissa

- Liedon Asunnot Oy on hyväksynyt muun muassa tulevan vuoden talousarvion ja Hyvättylänpiha avautuu asukkaille joulukuussa 2009

- sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta- alue elää edelleen. Puolueen kanta on hallintoon on isäntäkuntamalli

- piirikokous pidettiin lauantaina 14.11.2009 ja kunnallisjärjestö edusti Milla Ristolainen. Aliskulman työväenyhdistys Yritys ry: tä puolestaan Timo Katajainen ja Juha Heikkilä. Piirikokouksen anti liittyi uuteen toimintastrategiaan, puoluekokoukseen sekä julkilausumaan jolla tivataan lissä elvytysvaroja telakkateollisuuteen

- todettiin puolueen toiminnan vuonna 2009 vastanneen toimintasuunnitelmaa

- ideointi vuoden 2010 toiminnaksi aloitetaan lähiaikoina. Tukena muun muassa piirin strategia

- seuraava kokous sunnuntaina 13.12.2009


KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 4.10.2009 LIEDON KUNNANTALOLLA

- hyväksyttiin elokuun kokouksen (29.8.2009) pöytäkirja

- kunnanhallitusta työllistävät talousasiat

- perusturvan haasteena löytää säästöjä ja tehdä rakenteellisia muutoksia

- koulutuslautakunnan asialistalla ovat olleet muun muassa palkkausmäärärahojen ylitykset sekä hallintosääntöasia

- nuoriso- ja vapaa- aikalautakunnankin arkea ovat säästöjen etsinnät

- Liedon Asunnot Oy: Hyvättylänpihan asukasvalinta tehty ja Nuolemontien varren kohteen tulipalo

- talouden suhteen tapetilla: säästöjä tarvitaan --> esimerkiksi kuluvan vuoden tilinpäätös tullee menemään useita miljoonia miinukselle (erityisesti erityissairaanhoidon kulut), tulevan vuoden talousarviokin rakentuu miinusmerkkiseksi. Kaikesta huolimatta arvioitava mahdollisten säästöjen vaikutus kuntalaisten arkeen

- erityiskouluasiassa Säästöpankin korjaus sai varovaista kannatusta

- hallintosääntö edelleen vaiheessa

- kuntamaisema saattaa olla oiva työkalu talouden hallinnassa

- valtuustoseminaaria (4.9.2009) pidettiin epäonnistuneena ja raakilemaisena

- puheenjohtaja alusti piiritoimikunnan Uusi ote- koulutushankkeesta; piirin toiminnan SWOT- analyysi ja järjestöjen toiminnan tilan arviointi

- piirikokous 14.11.2009; edustajaksi Milla Ristolainen, varalle Matti Föhr

- seuraava kokous 15.11.2009 kello 17.00 Liedon kunnantalolla







KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 29.8.2009 RAISION PIONEERIEN AINA- LAIVALLA

- valittiin sihteeriksi Milla Ristolainen

- hyväksyttiin kesäkuun kokouksen pöytäkirja

- todettiin saapuneet kirjeet ja kortit; ei toimenpiteitä

- valtuuston kokouksen (31.8.2009) esityslistalla puhututti muun muassa: Liedon veden talousarvio, Turun seudun hankintayhteistyö sekä  valtuustoaloitteet

- kunnanhallituksessa ajankohtaista muun muassa SOTE- ohjausryhmän työ. Timo Katajainen Vasemmistoliitosta mukana

- perusturva- ja koulutuslautakuntia puhututtaa ensi vuoden talousarviot

- Liedon Asunnot Oy: Hyvättylänpihan harjannostajaisia vietettiin 20.8.2009

- on luottamushenkilön oma asia ratkaista haluaako luopua kokouspalkkiosta vaiko ei

- valtuustoseminaari 7.9.2009

- Mikkelin markkinoille ei osallistuta

- seuraava kokous Liedon kunnantalolla 4.10.2009




KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 14.6.2009

- valittiin sihteeriksi Milla Ristolainen

- hyväksyttiin huhti- ja toukokuun kokousten pöytäkirjat

- Liedon lukiosta/ Liedon Keskuskoulusta kiitoskortti stipendien tiimoilta

- valtuuston (15.6.2009) lista: pidetään tilinpäätöspuheenvuoro, Toukontorin kauppaehdoissa pohdittavaa

- kunnanhallitus: Liedon veden jätevesimaksukorotukset tarkempaan pohditaan, Laaja SOTE saamassa uusia ulottuvuuksia, budjetinlaadintaohjeet, hallintosääntö

- perusturva: toimintakeskuksen vuokra- asiat askarruttavat, talousarvion viilaaminen

- koulutus: budjetin avaaminen tarpeen

- rakennus- ja ympäristö: 13.5.2009 tehty ympäristökierros

- keskusvaali: EU- vaalit saatu kunniakkaasti hoidettua

- tarkastus; Ulla Kurkan pesti tarkastuslautakunnan puheenjohtajana saatu päätökseen

- Liedon Asunnot Oy; Hyvättylänpihan hakuaikaa jatkettu

- todettiin stipendinsaajat

- laaja keskustelu EU- vaaleista niin kuntatasolla kuin valtakunnallisestikin

- kunnallisjärjestön taloudellista tilaa arvioitiin

- hallintosääntö; mikäli tekninen toimi ja kaavoitustoimi yhdistetään, on ko. osa- alueen lautakunta saatava yhdeksänjäseniseksi, opettajien valinta?, nuorisoparlamentillä oltava mahdollisuus osallistua minkä tahansa lautakunnan kokouksiin

- päätettiin alustavasti että seuraava kunnallisjärjestön kokous lauantaina 29.8.2009 Raision Pioneerien Aina- laivalla


KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 24.5.2009

- Timo Katajainen valittiin sihteeriksi

- huhtikuun kokouksen pöytäkirjan käsittely siirtyy kesäkuun kokoukseen

- saapuneita kirjeitä Muumimaailmasta sekä Liedon kunnasta europarlamenttivaaleihin liittyen

- valtuuston(25.5.2009) listalla puhututti lähinnä talousarvio(muun muassa lukioon suunnitellut säästöt)

- Kunnanhallituksessa keskeisin asia sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta- alue. Päätöksiä ei ole syntynyt

- Perusturvan sektorilla Nuolemon toimintakeskuksen huono kunto suhteessa korkeaan vuokraan puhututtaa

- tarkastuslautakunta on saanut valmiiksi arviontikertomuksen tilivuodelta 2008

- Juha Heikkilä aloittanut Liedon Asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtajana

- päätettiin jatkaa Härkätien terveyskeskukseen Kansan Uutisten tilausta

- Timo Katajainen, Heli Arosuo sekä Juha Heikkilä kertoivat piirikokousterveisiä

- todettiin vapun tilaisuuden olleen onnistunut

- päätettiin järjestää EU- vaalikahvitilaisuus 5.6.2009 K- Supermarket Liedon nurkilla

- kesäretki Aina- laivalla peruuntuu

- Kunnanhallituksen puheenjohtajaa Anna- Liisa Koivistoa on muistettu kukkalähetyksellä

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 19.4.2009

- kokouksen aluksi Työeläkevakuuttajat ry:n tiedottaja Jarmo Kallio tiedotti ajankohtaisista eläkeasioista

- kunnanjohtaja Terhi Isotalo alusti muun muassa hallintosääntöuudistuksesta

- kunnanvaltuuston esityslistalla eniten puhututti Kokoomuksen ja keskiryhmien aloite kielirikasteisen opetuksen aloittamiseksi

- kunnanhallitusta työllistää SOTE- kuvio

- perusturvan leikkauslista ei täysin auennut kokousväelle

- muillakin hallintokunnilla säästöpaineita

- puheenjohtajalle myönnettiin tilinkäyttöoikeus ja poistettiin Ulla Kurkalta

- vappu järjestetään perinteisesti yhdessä demareiden kanssa

- järjestetään EU- vaalitilaisuus 16.5.2009

- tehdään kesäretki Raision Pioneerien Aina- laivalla

KUNNALLISJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS 8.3.2009

- kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Heikkilä, sihteeriksi Matti Föhr ja pöytäkirjantarkastajiksi Reijo Korhonen ja Heli Arosuo

- hyväksyttiin vuoden 2008 toimintakertomus ja tilinpäätös ja luettiin tilintarkastuslausunto ja myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille

- henkilövalinnat vuodelle 2009:
puheenjohtaja Juha Heikkilä, varapuheenjohtaja Heli Arosuo, sihteeri Matti Föhr, taloudenhoitaja Lasse Levanen, johtokuntaan Ulla Kurka, Ari Pohjantähti, Pekka Ortane, Reijo Korhonen, Milla Ristolainen, Timo Katajainen

- tilintarkastajiksi valittiin Teuvo Vuorinen, Eeva-Liisa Nordman ja varalle Tuomo Myllärinen

- Kunnanvaltuuston kokouksessa 9.3.2009 puhututtaa hallituksen esitys maanhankintamäärärahojen lisäämiseksi

- päätettiin esittää Milla Ristolaista kiinteistötoimitusten uskotuksi mieheksi

- hyväksyttiin helmikuun kokouksen pöytäkirja

- saapuneita kirjeitä: Liedon sotaveteraanit; ei muisteta rahallisesti, Liedon kesäteatteri; tiedoksi: kesän näytelmä on Sika- Kyösti

- päätettiin jatkossa jakaa stipendit yhteiskunnallisen aktiivisuuden pohjalta: Liedon Keskuskoulu ja Ilmaristen koulu 40 euroa/ koulu, Liedon lukio ja Loimaan ammatti- ja aikuisopisto lietolaiselle oppilaalle 50 euroa/ oppilaitos

- päätettiin että seuraavaan kokoukseen kutsutaan TELA:sta esittelijä esitelmöimään eläkeuudistuksesta

- informoitiin piiritoimikunta- asioista

- hyväksyttiin julkilausuma

- piirikokoukseen valittiin edustajiksi Juha Heikkilä ja varalle Matti Föhr

- tehdään aloite siitä, että Liedon kunta ei ottaisi Lex Nokian antamia valtuuksia käyttöön

- seuraava kunnallisjärjestön kokous sunnuntaina 19.4.2009

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 1.2.2009

- hyväksyttiin tammikuun 2009 kokouksen pöytäkirja

- päätettiin ottaa yhteyttä Raision Pioneereihin ja selvittää mahdollisuutta järjestää perheretki esim. Seilin saareen Aina- laivalla.

- valtuustossa saatetaan tarvita aikalisää perusturvalautakunnan varajäsenten nimeämisessä. Vuokra- asuntoaloitteeseen liittyen vaaditaan nopeutettua aikataulua.

- keskusteltiin mm. kunnanhallituksen edustuksesta lautakunnissa

- kunnallisjärjestö sen kannalla että uimahalli- hankkeeseen asetetaan työryhmä

- Olli- Matti Ahokas kertoi piirikokousterveisiä

- päätettiin muistaa pyöreitä vuosia täyttänyttä Esko Koivuniemeä

- saatiin selvitys järjestön taloudellisesta tilasta

- päätettiin että vuosikokous pidetään sunnuntaina 8.3.2009

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 11.1.2009

- hyväksyttiin marraskuun ja joulukuun(2008) kokousten pöytäkirjat

- valtuuston(12.1.2009) esityslistalla nimitysasioita joista osa koskee vasemmistoliittoa, osa ei. Kaava- asioissa ei ole tarkoitus esittää eriäviä kantoja.

- lautakunnissa hiljaista(valtuusto vaihtuu)

- käytiin keskustelua kunnallisvaaleista. Vaikka kampanjaa pidettiin hyvänä, olisi paikallisuutta ja tiedottamista tarvittu enemmän

- luottamuspaikkanimityksiin tehtiin muutama muutos

- piirikokousterveiset siirtyvät seuraavaan kertaan

- seuraava kunnallisjärjestön kokous on 1.2.2009 kunnantalolla kello 17.00

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 14.12.2008

- päätettiin keskustella kunnallisvaaleista ja piirikokouksesta tarkemmin tammikuun kokouksessa

- marraskuun pöytäkirjan hyväksyntä siirrettiin tammikuun kokoukseen

- Juha Heikkilä ei pääse osallistumaan piiritoimikunnan kokoukseen 17.12.2008

- valtuuston listassa puhututti erityiskouluhankkeeseen liittyen sopiva sijoituspaikka. Valtuutetuista Olli-Matti Ahokas ja Ulla Kurka pitävät Manttaalinmäkeä huonona vaihtoehtona.

- kunnanhallitusta keskustelututtaa terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteensovittaminen(ns. HäPö- hanke)

- sovittiin alustavasti luottamuspaikkavalinnoista

- yksityishenkilöinä laitettiin ilmoitukset Kansan Uutisiin, annettiin ohjeet luottamushenkilökaavakkeen täyttöön

- todettiin että kenttäväen illanistujaishanke on tarpeen

- seuraava kokous pidetään 11.1.2009


KUNNALLISJÄRJESTÖN SYYSKOKOUS 16.11.2008

- kokouksen aluksi vietettiin hiljainen hetki poisnukkuneen Sirkka Lindroosin muistoksi

- hyväksyttiin kesäkuun sekä lokakuun kokousten pöytäkirjat

- valtuustossa maanantaina 17.11.2008 käsittelyssä mm. vuoden 2009 talousarvio. Talousarviopuheenvuorossamme peräänkuulutetaan investointeja vaikka velkarahalla

- kunnanhallituksessa talousarvio ollut päällimmäisin puheenaihe

- nuoriso- ja vapaa- aikalautakunnan käsittelyyn tulossa n. 40000 euron määrärahaylitys

- rakennuslupien määrä Liedossa romahtanut

- lautakuntapaikkaneuvottelut liittyen seuraavaan valtuustokauteen ovat menossa ja tunnelmat ovat kiperät

- todettiin ohjeet miten ilmoittaa vaalirahoitusasiat

- Juha Heikkilä kertoi piiritoimikuntaterveisiä

- piirikokousedustajaksi valittiin Olli- Matti Ahokas

- ensi vuonna on tarkoitus jatkaa ulospäin näkyvää toimintaa ja tuoda esiin poliittista aktiivisuutta

- seuraava kokous päätettiin pitää 14.12.2008

 

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 19.10.2008

- sihteeriksi valittiin Milla Ristolainen

- hyväksyttiin elokuun ja syyskuun kokousten pöytäkirjat

- päätettiin muistaa Liedon Palloa seuran viettäessä 30- vuotisjuhliaan

- valtuuston listalla puhututti rakentamattoman rakennusmaan kiinteistöveroasia, elinkeino- ohjelmaan liittyvät epätarkkuudet

- kunnanhallitusta on keskustelututtanut Härkätien terveyskeskuksen Liedon toimipisteen vuodeosaston homeongelma

- kunnan johtoryhmässä on ollut keskustelua kansainvälisten asiain toimikunnan lakkauttamisesta, YK- päivän tilaisuus ei toteudu

- kiitosilmoitus vaalien jälkeen Turun Tienooseen, ehkä vaalikahvitus jälkeenpäin

- todettiin Mikkelin markkinoiden olleen suksee

- esityslista- ja pöytäkirjakäytännössä pyritään toiminnan jämäköittämiseen ja samalla lisätään sähköistä viestinsiirtoa

- seuraava kokous (syyskokous) päätettiin pitää sunnuntaina 16.11.2008 kello 17.00 kunnantalolla

 

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 21.9.2008

- hyväksyttiin helmikuun kokouksen pöytäkirja

- todettiin että Liedon Lujan suunnittelemat poliittisille tahoille suunnatut "Katetut pöydät"- tapahtuma on siirtynyt tuonnemmaksi

- valtuuston esityslistalla ei riitautettavaa

- Lietohallin maksuja ollaan korottamassa

- tarkastuslautakunta keskittyy kaavoitustoimen ja rakennus- ja ympäristötoimen toimien arviointiin

- todettiin osallitumiset Lieto- viikon tapahtumiin

- kunnallisvaaleihin saatiin tavoitellut 15 ehdokasta, mitä voidaan pitää onnistuneena asiana. Nyt vain täysi höyry päälle.

- Mikkelin markkinoille 5.10.2008 osallistutaan

 

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 24.8.2008

- sihteeriksi valittiin Ulla Kurka

- osallistutaan Liedon Lujan Katetut pöydät- tapahtumaan, samoin järjestetään kunnallisvaalitilaisuus lauantaina 6.9.2008

- valtuuston (25.8.2008) esityslistassa puhuttivat aloitteet

- Lieto-viikolla kirpputori Ilmaristen Metsäpirtillä

- Mikkelin markkinoihin osallistutaan

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 15.6.2008

- sihteeriksi tähän kokoukseen valittiin Olli-Matti Ahokas

- Lujan Katetut Pöydät käsittelyyn elokuussa, Lieto- viikkoon osallistuttaneen, arpajaisiin ei osallistuttu sillä ei saatu yhteistyötahoja

- stipendeistä saatu kiitokset Liedon lukiosta ja Liedon Keskuskoululta

- valtuuston listassa lähinnä ympäristöpolitiikan mitäänsanomattomuus puhututti, samoin Vanhalinnan alueen kunnallisteknisten töiden tekeminen "veronkierrolla"

- perusturvalautakunnassa todettaneen että oikeiston aloite liittyen vaihtoehtoisiin päivähoitovaihtoehtoihin todettaneen loppuun käsitellyksi

- kunnallisvaalitempauksiin keskitytään erityisesti kesän jälkeen

- kunnallisvaalistartti oli onnistunut

 

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 18.5.2008

- saapuneiden kirjeiden joukossa mm. puolueen haaste osallistua arpajaisiin, Liedon Lujan kutsu katettujen pöytien tapahtumaan syyskuussa

- valtuuston listaan ei oleellisia muutosesityksiä, tehdään aloite liittyen terveydenhuoltomaksujen korotuksiin

- lautakuntien ja toimikuntien toiminnassa ei mullistavaa

- LAT- yhteistyössä hankaluuksia nimi- asiaan liittyen

- kunnallisvaaliehdokkaiden etsintä jatkuu, kunnallisvaalistartti ti 27.5.2008 kunnantalolla

- vapun todettiin sujuneen onnistuneesti

 

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 20.4.2008

- saapuneiden kirjeiden pohjalta päätettiin että viritellään yhteistyötä Raision pioneereihin

- valtuuston listassa ei sellaista joka edellyttäisi esimerkiksi muutosesitysten tekemistä

- päivähoidon asiakkaille lähetetään kysely koskien mm. päivähoidon palvelutarvetta. Kyselyssä kuitenkin maininta subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon

- koulutuslautakunta tehnyt päätöksen Ilmaristen koulun klinikka- luokan perustamisesta

- kansainvälisten asiain toimikunnan toimesta luottamushenkilöille ja henkilöstölle tarjotaan tulevana syksynä kansalaisopiston kielikoulutusta

- esiteltiin kunnallisvaaliteemat ja hyväksyttiin

- Juha Heikkilä valittiin piirikokouksessa piiritoimikuntaan

- wappua pyritään viettämään yhdessä sosialidemokraattien kanssa

- seuraava kunnallisjärjestön kokous 18.5.2008 kunnantalolla

- vaalistartti- tapahtuma tiistaina 27.5.2008 kunnantalolla


KUNNALLISJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS 16.3.2008

- kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Heikkilä, sihteeriksi Matti Föhr ja pöytäkirjan tarkastajiksi Ari Pohjantähti ja Paavo Mäkelä

- käytiin läpi puheenjohtajan esitys toimintakertomukseksi toimintavuodelta 2007. Kokouksessa tehtiin muutamia muutosesityksiä, jotka hyväksyttiin. Tästä linkitys toimintakertomukseen

- Tilinpäätös tilikaudelta osoittaa 674,98 euroa plussaa, pääomaa kunnallisjärjestöllä on 3102,61 euroa

- hyväksyttiin tilintarkastuslausunto ja myönnettiin tilivelvollisille vastuuvapaus

- Puheenjohtajaksi toimintavuodelle 2008 valittiin Juha Heikkilä, varapuheenjohtajaksi Ulla Kurka, sihteeriksi Matti Föhr, taloudenhoitajaksi Lasse Levanen. Järjestön hallitukseen valittiin Timo Katajainen, Sirkka Lindroos, Ari Pohjantähti, Pekka Ortane, Olli-Matti Ahokas, Reijo Korhonen, Matti Föhr ja varajäseniksi Merja Vainionpää sekä Sulo Havanko. Tilintarkastajiksi valittiin Eeva- Liisa Nordman, Teuvo Vuorinen ja varatilintarkastajaksi Mervi Ruis.

- Kunnanvaltuuston esityslistan esityksiin ollaan tekemässä muutosesitys Turun Seudun Vesi Oy:n lainantakausesitykseen.

- LAT- neuvotteluissa Timo Katajaista evästettiin

- Kansainvälisten asiain toimikunnan  suhteen keskustelututti koko ystävyyskuntaorganisaation olemassaolon tarkoituksenmukaisuus

- todettiin että Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö on jo tehnyt aloitteen liittyen kestävään kehitykseen (Pentti Tiusasen haaste)

- päätettiin että vuonna 2008 jaetaan stipendejä yhteiskunnallisesti aktiiveille lietolaisnuorille

- päätettiin että piirikokoukseen edustajaksi valitaan Juha Heikkilä, varalle Ulla Kurka ja että esitetään piiritoimikuntaan Juha Heikkilää



KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 24.2.2008

- kokouksen aluksi muistettiin "miehen ikään" tullutta järjestön aktiivia Paavo Mäkelää

- todettiin että puolueelta oli saapunut postia liittyen kunnallisvaaliehdokkaiden nettisivuihin  ja mahdollisiin videoihin

- valtuuston 25.2.2008 esityslistassa ei juurikaan todettu kohtia joihin haluttaisiin tehdä esim. muutosesityksiä

- käytiin läpi lauta-ja toimikuntien toiminnan reaaliaikaiset asiat

- LAT- yhteistyöhanke ajankohtainen; Liedon info-tilaisuus lietolaisille 25.3.2008 kello 18.00 kunnantalolla

- seuraava kokous joka samalla vuosikokous sunnuntaina 16.3.2008 kello 17.00 kunnantalolla

 

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 27.1.2008

- kunnanvaltuuston 28.1.2008 kokouksen esityslistaan ei juuri tehty kriittisiä havaintoja. Elokuussa 2007 tehtyyn energiataloudellisuusaloitteeseen otetaan kuitenkin kantaa

- lautakuntatoiminta on alkuvuonna ollut vielä varsin hiljaista

- käytiin keskustelua Littoisten asemasta Liedon kunnan osana

- kunnallisvaalien suhteen ensisijaista on ehdokkaiden värvääminen

- kunnallisjärjestön puheenjohtaja Juha Heikkilä on valittu LAT- ohjausryhmään Timo Katajaisen varajäseneksi

- seuraava kunnallisjärjestön kokous Liedon kunnantalolla sunnuntaina 24.2.2008 kello 17.00



KUNNALLISVAALISPECIAL 20.1.2008

- tilaisuudessa sovittiin vuoden 2008 kunnallisvaaliteemoista, vaalistrategioista, kampanjatapahtumista sekä ehdokasrekrytoinnista. Ehdokkuudesta kiinnostuneet ottakaa yhteyttä kunnallisjärjestön puheenjohtajaan Juha Heikkilään (046 811 3529/ sähköposti juhamattiheikkila@luukku.com)


 

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 9.12.2007

- hyväksyttiin aikaisempia pöytäkirjoja ja esiteltiin syyskokouksen pöytäkirja

- kunnanvaltuuston 10.12.2007 kokouksen listassa puhututti ennen kaikkea talousarvioon sidoksissa olevana asiana tontinluovutusohjelma, joka vaikuttaa liian laajalta suhteutettuna sosiaaliseen kantokykyyn

- piirikokouksessa ei kunnallisjärjestöstä edustusta. Todettiin sähköpostitse saapuneet kirjelmät, muun muassa kannanotot

- kunnallisvaaleihin liittyen sovittiin että 20.1.2008 järjestetään kunnallisvaali- special kunnantalolla

- joulutervehdyksiä laitettiin henkilöjäseninä

- seuraavaa varsinaista kunnallisjärjestön kokousta ei voitu päättää koska tiedossa ei ole tammikuun valtuuston päivämäärää



KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS SEKÄ YHDISTETTY SYYSKOKOUS 8.11.2007


- sihteeriksi valittiin Timo Katajainen, pöytäkirjan tarkastajiksi Teuvo Vuorinen sekä Paavo Mäkelä

- saapuneita kirjeitä kutsu Liedon Kokoomuksen 80- vuotisjuhliin sekä piiritoimiston postia mm. kunnallisvaaleihin liittyen

- kunnanvaltuuston kokouksen asialistalla ei mainittavia riitautettavia aiheita

- kunnanhallituksen, lautakuntien/ toimikuntien toiminnassa ja päätöksissä ei mullistavaa

- syyskokouspäätöksiä: todettiin että kuluvana vuonna toiminta ollut monipuolista(stipendejä, iltamat, aloitteita, mediakirjoittelua). Mainitsemisen arvoisia ovat myös kunnallisjärjestön uudet kotisivut. Todettiin myös että vuoden 2004 kunnallisvaaliteemojen suhteen ollaan toimittu ponnekkaasti. Tulevan vuoden keskeisin haaste on kunnallisvaalit. Vaalien tiimoilta on jalkauduttava, samoin ehdokasrekrytointiin satsattava. Piirikokoukseen kunnallisjärjestöstä osallistuu puheenjohtaja.

- seuraava kunnallisjärjestön kokous sunnuntaina 9.12.2007 kello 15.30 kunnantalolla


KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 7.10.2007


- hyväksyttiin neljän edellisen kokouksen pöytäkirjat

- kunnanvaltuuston 8.10.2007 kokoukseen liittyviin kohtiin tehtiin seuraavia johtopäätelmiä: kysytään seutuhankintayhteistyöhön liittyen mm. sitä, millä tavalla kestävä kehitys toteutuu suurissa hankintarenkaissa ja millä tavalla pienet yritykset voivat olla kilpailukykyisiä.

- keskusteltiin kunnanhallituksen ja lautakuntien sekä toimikuntien reaaliaikaisesta toiminnasta. Esimerkiksi teknisessä lautakunnassa Liedon Veden perusmaksu otetaan uuteen käsittelyyn.

- todettiin osallistumisen Mikkelin markkinoille olleen onnistuneen. Todettiin tapahtuman taloudelliset puitteet

- puolueen piirin syyskokous on 1.12.2007

- seuraava kunnallisjärjestön kokous yhdistettynä syyskokouksella 8.11.2007 kello 18.00 kunnantalolla.





KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 16.9.2007


- Vasemmistoliiton Liedon kunnallisjärjestö osallistuu Mikkelin markkinoille 30.9.2007. Luvassa aatetta ja virvoketta.

- kunnallisvaalistartti on tehty. Vaalipäälliköksi valittiin kunnallisjärjestön puheenjohtaja Juha Heikkilä. Päätettiin myös ehdokasmäärätavoitteista

- syksyllä ohjelmassa olevaan piirikokoukseen edustajaksi valittiin Juha Heikkilä, varalle kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Ulla Kurka

- seuraava kunnallisjärjestön kokous sunnuntaina 7.10.2007 kello 17.30 kunnantalolla

 

KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 26.8.2007

- kunnanvaltuuston kokouksen 29.8.2007 esityslistalla ei sellaisia päätöskohtia, joihin haluttiin tehdä muutosesityksiä. Loukinaisten alueen tontinluovutusehtoihin liittyvään pykälään syytä tehdä lisäys siitä, että tontinluovutusohjelman myöhäistämisen taustalla huoli sosiaalisen kantokyvyn riittämättömyydestä

- tehdään valtuustoaloite liittyen energiataloudellisuuden lisäämiseen Liedon kunnassa

- lautakuntien työskentely kesän jälkeen pikku hiljaa alkamassa. Kansainvälisten asiain toimikunta ollut mukana järjestämässä kansainvälistä grilli- iltaa. Tulossa mm. kansainvälisyystapahtuma 24.10.2007

- kunnallisjärjestö järjesti Lieto- viikon puitteissa Iltamat Lujalassa sunnuntaina 19.8.2007, päätettiin myös osallistumisesta Mikkelin markkinoille

- 30.-31.8.2007 pidettävässä valtuustoseminaarissa Timo Katajainen esittelee kannanoton liittyen mm. palvelujen kriittiseen ulkoistamiseen

- seuraava kunnallisjärjestön kokous sunnuntaina 16.9.2007 kello 17.30 Liedon kunnantalolla. Aiheina mm. kunnallisvaalistartti sekä Mikkelin markkinat

 

LIEDON VASEMMISTOLIITON KANNANOTTO VALTUUSTOSEMINAARISSA 30.-31.8.2007